Tietoa minusta
Tervetuloa kotisivuilleni!
Olen Aija Nurminen, laillistettu erityistason kriisi- ja traumapsykoterapeutti (Valvira), EMDR terapeutti, sekä työnohjaaja (Story). Minulla on KELA-pätevyys (nuoret 16 vuotiaat- sekä aikuiset). Pohjakoulutukseltani olen terveydenhoitaja/sairaanhoitaja. Valmistuin kriisi- ja traumapsykoterapeutiksi v. 2008. Yksityisenä palvelun tuottajana kriisi- ja traumapsykoterapeuttina olen toiminut vuodesta 2011. Toimialojani ovat psykoterapia, työnohjaus sekä koulutus ja konsultaatio. Erityisosaamistani on traumatyöskentely sekä kiintymyssuhdehäiriöt. Olen pitänyt koulutuksia mm traumatisoitumisen perusteista, dissosiaatiosta traumatisoitumisessa, työntekijän PACE- asenteesta, kiintymyssuhde- ja lapsuuden kehityksellisestä traumasta, varhaisen vuorovaikutuksen merkityksestä.
Aikaisemmalla työurallani olen työskennellyt nuorisopsykiatrian puolella vuosia nuorten sekä heidän perheidensä kanssa tehden arviointi- sekä hoidollista työtä. Verkostoyhteistyö, mukaan lukien lastensuojelu, opetus- ja nuorisotoimi, on ollut koko työurani ajan keskeinen osa yhteistyötä. Lastensuojelun kanssa olen tehnyt yhteistyötä toistakymmentä vuotta mm kuntien lastensuojelun eri ammattiryhmien kanssa, perhekotien, sijaisvanhempien sekä lastensuojelulaitosten kanssa. Työurallani on moniammatillinen verkosto- ja sidosryhmien kanssa tehtävä työ tullut tutuksi. Ammattitaitoani olen pitänyt yllä erilaisilla täydennyskoulutuksilla sekä jatkuvalla omalla työnohjauksella. Nuorisopsykoanalyytikoiden vuosia kestäneillä koulutuksilla ja työnohjauksilla olen saanut opiskella yksilön mielenrakenteista psykodynaamisesta viitekehyksestä käsin, joka on innostanut minua ihmismieleen.
Täydennyskoulutuksiani ovat mm. EMDR I sekä EMDR II terapeutti, KAT- psykoterapian perusteet (kognitiivis-analyyttinen), A-klinikan päihdeterapia, kognitiivisen psykoterapiamenetelmiin perehtyminen päihdeongelmaisen hoidossa, ehkäisevä päihdetyö lapsiperheessä, seri-hoitokoulutus, nuorisopsykiatrian perusteet, DDP-vuorovaikutteinen kehityspsykoterapia traumaperäisen kiintymyshäiriön hoidossa, dissosiaatiohäiriön hoito sekä työskentely dissosiatiivisten lasten kanssa. Lisäksi muita lyhyempiä täydennyskoulutuksia traumatisoitumiseen liittyen.
Työskentelyssäni käytän integroivaa tapaa myös tehdä psykoterapiaa, jossa traumaviitekehyksestä käsin myös yhdistyy psykodynaamista sekä kognitiivista viitekehystä. EMDR terapiaa teen asiakkaan kanssa niin sopien. Olen rauhallinen, kuunteleva ja helposti lähestyttävä. Pidän tärkeänä luottamuksellisen ja hyvän yhteistyösuhteen rakentamista.